28.7.2014

seven days without netflix makes one weak


Otsikosta: Seelannissa ei toimi Netflix, tai siis täällä ei yksinkertaisesti ole sitä. En tiedä, selviänkö hengissä.
VIIKON (oke vähän yli) oon nyt täällä ollut, ja pakollinen lausahdus kuuluu tähän: kylläpäs aika menee nopeasti! Kouluakin on takana viikko, ja ai että tykkään siitä paikasta. Kaikki opettajat on niin ymmärtäväisiä jotenkin meitä "international studentteja" kohtaan, ja kyselee koko ajan että onko kaikki hyvin ja että pysytäänkö me kärryillä. Viime perjantaina joku poika alko vaan randomisti puhumaan mulle matikantunnilla, ja olin ihan yllättynyt. En ole vielä eksynyt koulussa kertaakaan, tunnen sen aika hyvin jo, joten ei asiat voisi paremmin olla!
Viikko sitten sunnuntai-maanantai välisenä yönä koin myös elämäni ekan maanjäristyksen, huui. En edes silloin tiennyt sen olevan maanjäristys; olin jo nukkumassa ja yhtäkkiä sänky alkoi vaan tutisemaan ja ajattelin vain että no niin nyt ne hallusinaatiot iski sitten. Mulle sitten kerrottiin seuraavana päivänä että juu viime yönä oli maanjäristys, huomasitko. Ne on kuulemma aika yleisiä täällä.
Joka päivä koulussa mulla on mukana eväät, mitkä mun hostäiti on mulle pakannut. Se on ehkä päivän paras hetki, kun saa kaivaa sen lounaan sieltä repusta :3 Syön muitten vaihtarien kanssa yleensä ulkona. Meidän ruokatunti kestää nimensä mukaisesti tunnin, joten koulupäivät menee toooosi nopeasti kun oppitunnit kestää kanssa tunnin ja sitten on vielä se ruokatunti. Vähän erilainen kun se KaLun 90 min... Onneksi.

Miekkailukin on ihan mahtawaa. Mulla on taas kisat tänä viikonloppuna, ehkä tällä kertaa menis paremmin. Reenitkin on mukavia, kun kaikki on kiinnostunut musta ja mut aina esitellään kaikille ja kaikki haluaa ottaa mun kanssa matseja. Onneni kukkuloilla piste fi.

Jonkun ajan päästä luen näitä tekstejä varmaan itku kurkussa koti-ikävän vallassa ja mietin, että miksei mulla tuolloin jo ollut koti-ikävä. Mulla ei siis ole ollut vielä mitään yhhyhyhy tahon kotiin-vaihetta, mutta varautukaa siihen et joku kaunis päivä syötän tänne kolmesataa sivullista syvällistä koti-ikävä materiaalia.
Tulin just kotiin koulusta, ja tässä chillailen kunnes kohta lähden varmaan reenailemaan. Mulle ei ole tullut koulusta vielä ollenkaan läksyjä, mutta viikonloppuna käänsin ihan vapaaehtosesti kolme sivua historianmonisteita :--)
Maltan tuskin oottaa että ilmat lämpenee, että pääsen käyttään koulussa muutakin kuin kymmeniä housuja ja miljoona takkia. Suurinosa paikallisista marssii kyllä kouluun hameet ja sortsit yllään, ja ihmettelen miksei ne oo ikinä kipeitä tai saa paleltumia. 

Ajattelin lisätä tähän vielä pari (viisi) mun tän hetken suosikkikappaletta :)

Ellie Goulding - Explosions
   
Mumford And Sons - I'll Wait
Broken Bells - Perfect World

Flaming Lips - Lucy In The Sky With Diamonds (The Beatles Cover)

Broods - Coattails


Mun tän aamun näkymät ikkunasta *-*

tosiaan viikossa ehin tän huoneen sotkea....



22.7.2014

VIEWS, NEIGHBOURHOOD & OTHER STUFF

SOFT LANDING CAMP
Meillä oli siis tällänen lyhyt "leiri" heti vaihtovuoden alkuun. Oltiin väsyneitä ja paleltiin keskellä-ei-mitään, mutta seura oli ainakin hyvää ja ruoka kanssa:) Nukuin ekana yönä yli 13h, oho.
Käytiin myös yhdessä wild life centerissä missä oli KIIVEJÄ (siis niitä lintuja, ei hedelmiä) joita en voinu kuvata ku oli niin pimee ja ei saanu käyttää salamaa :-(














MY ROOM
Julisteet seinällä ovat vanhoja, koska tää on mun ei-enää-kotona-asuvan hostbrotherin vanha huone. Kirjatkin on sen omaisuutta, ja ajattelin lukevani ne kaikki läpi tän vuoden aikana 8)






ja niille, jotka ikävöivät kauniita suomalaisia piirteitäni:


NEIGHBOURHOOD
Taisin sano joskus aiemmin, että asun esikaupunkialueella. No, enää en oo niiinkään varma asiasta koska meiltä kaupunkiin hurauttaa parissa minuutissa. Joten asun kaupungissa, mutten ihan keskustassa.
näkymä huoneen ikkunasta <3



home sweet home


TOI AUTO PILAS MUN KOTIKATU-KUVAT

kotikatu




pakollinen kuva mun rakkauksistani, käytän näitä koko ajan..




that car again.

Tänään oli ensimmäinen kunnon päivä koulussa! Eilen roikuin vain sellasen toisen, vanhemman oppilaan mukana hänen tunneillansa ja kuuntelin vaan sivusta. Meillä on onneksi koulussa sellanen international student office, missä on pari tyyppiä ihan vaan meitä muunmaalaisia varten. 
Tänä aamuna sain vihdoin valita ittelleni oppiaineet! Luettuani kasan erilaisia vihkosia päädyin näihin aineisiin: english, history, chemistry, math, painting ja MIC, joka oli kai Moving Image Culture (?) eli toisin sanoen kaikkea elokuviin liittyvää. Mulla meni niin kauan aineitten valitsemisessa, että pääsin vasta myöhemmin päivällä tositoimiin eli matikkaan. En ollu ikinä ennen nähnyt sellasia laskuja, ja meillä oli vaan joku sijainen joka sano va et mitä pitää tehdä. Olin kyllä ainoo sieltä luokasta joka teki jotain, koska muut oli tietsikoillaan tai va jutteli keskenään. Kellään ei ollu edes kirjaa esillä, eikä se opettaja sanonut mitään. Jännää. Osasin joten kuten niitä laskuja, mutta vaihdan sen aineen varmaan johonkin toiseen. Ajattelin kuitenkin kokeilla vielä tän viikon loppuun, jos vaikka pääsisin jyvälle :--) 
Matikan jälkeen mulla oli englantia, eli äikkää. Termit oli englanniksi, mutta muuten kyllä tiesin jo kaikki jutut. Se oli ihan mukavan helppoa sen matikantunnin jälkeen... Kotiin pääsin 15.20, ja samaan aikaan pääsen joka päivä. Huomenna pitäis muistaa ottaa eväät mukaan, koska en haluais elää koko vaihtarivuottani kioskin ranskiksilla, sillä täälläpäin ei ole kouluruokaa. Meidän koulussa ei ole myöskään koulupukuja, mikä olisi kyllä ollut ihan kivaa vaihtelua...

Tänään mulla on varsinainen löhöilyilta, koska tänään on florettireenit johon en kalpamiekkailijana viitsi mennä. Toivottavasti jaksoitte lukea näin pitkän postauksen :)

random pics

Moi! Oon ihan kohta lähdössä kouluun, mutta ajattelin aikani kuluksi tulla postaamaan jotakin mun kännykänkuvia mm. lentomatkasta ja mun ekoista päivistä täällä. Tänään, kun mulla ei ole reenejä, niin teen myös pitemmän postauksen kunnon kuvien ja stoorien kanssa. Tämä on vain tälläinen "olen-kyllä-hengissä-ja-todistan-sen-näin"-postaus. :)

ensimmäinen etappi melkein takana *-*


shanghai - auckland

ensimmäinen koti-ikävävaihe: takeawaykahvin kannessa luki suomea :(

pakollinen turistikuvaaminen




my new homecity, wellington!

poppy :3

jetlag selfie B)

toinen koti-ikävävaihe: ravintolan vessassa oli vain YKSI hana

pakollinen kotiyhdistelmä; patteri ja villasukat

aamuäkävelyllä