26.1.2015

First South Island pics

Moi! Nyt niitä kauan odotettuja ja kriitikoiden ylistämiä reissukuvia.

Ekana päivänä pitkän lauttamatkan (pohjoissaarelta eteläsaarelle) ja tunnin bussimatkailun jälkeen pysähdyttiin uimaan Pelorus-jokeen. Teki meinaan hyvää, ja jotkut hyppi 12-15m (??) sillalta. Hui.



 Eka yö vietettiin Abel Tasmanissa (ja toka yökin). Ekana iltana tutustuttiin toisiimme, pidettiin punneruskisa ja valvottiin aika myöhään. Meillä oli siis ton tourin aikana erilaisia "haasteita" joista sai aina pisteitä. Itse sain ekat kaksi pistettäni punnerruskisan voitosta wuhuu.

Aamulla oli aika karua herätä seiskan aikoihin kun oli tottunu herään koko loman aikana joskus puolilta päivin. Jotkut porukasta lähti kajakoimaan ja me loput tehtiin "pieni" kävelyreissu Anchorage Baylle aka isolle uimarannalle. Tällä kertaa pisteitä sai jos käveli ilman kenkiä koko matkan, mutta mä en siihen tällä kertaa ruvennu :D

 toi päivä oli ihanan kuuma, ennen aamuyheksää oli jo yli 20 astetta ja sirikat siritti puskissa niin että se ääni sattu korviin.







niin, "pieni" kävelyreissu meinas 12,4km matkaa. Ja jotkut käveli ton koko matkan ilman kenkiä??





Ja sitten heti tokana päivänä kävi mun elämäni järkyttävin tapahtuma: poltin selkäni ihan totaalisesti rannalla. Siitä tuli loppujen lopuks paljon pahempi kuin tossa kuvassa, ja itkua väännellen puin aina paidan päälleni ja en päässy uimaan kuumiin lähteisiin. Tolvana minä.

Rantareissun jälkeen otettiin vesitaksi sivistyksen pariin, jossa sitten tapahtui mun eka aktiviteetti...

SKYDIVING!
 Niin, ihan vain kuva lentokoneesta. Olisin saanut ittelleni kameramiehen mukaan 200 dollarilla mutta päädyin tyytymään halvimpaan mahdolliseen eli "vain" 4km hyppyyn ilman kameramiestä. En siis tietenkään yksin hypännyt, vaan mulla oli alan ammattilainen selässä kiinni. Se oli meinaan hurjin kokemus ikinä. Ja coolin. En oo varmaan viekään päässy yli siitä vapaapudotuksen tunteesta. Ja mulla oli päässä sellane lakki & suojalasit jotka lähti mun päästä n. sekunnin sen jälkeen kun hypättiin sieltä koneesta. Olin ihan varma että kuolisin. Ihan vaan sen takia että mulla ei ollu suojalasei päässä. Oikeesti. Mutta sit se varjo aukes ja en panikoinu enää ja ne näkymät oli upeet ja voisin puhua tästä ikuisuuden. Laskeutuminenkin oli hurjaa. Teen ton varmasti joskus uusiks!


Niil jotka ei hypänny ni oli aika tylsää

Myöhemmin palettiin takas leirintäalueelle, ja tällä kertaa pelattiin maailman kamalinta korttipeliä. En oikein ymmärtäny niitä sääntöi niin jouduin vetään punapippuria (? tai jotain ceellä alkavaa pippuria?) nenääni KAKSI kertaa ja en suosittele todellakaan. Mutta olihan kokemus sekin.

Ihan mahtava eka päivä kiertueelle!!


21.1.2015

still alive

Moiks! Kotiuduin just (=sunnuntaina) kahen viikon eteläsaarireissulta. Oli kyllä rehellisesti sanottuna elämäni parhaimpia päiviä. No se on varmaan helppo uskoa kun on n. 30 nuorta sullottuna bussiin joka matkaa helteessä ympäri vuorimaisemia.
Kahdessa viikossa ehti tapahtua niin paljon kaikkee että huh huh. Otin ihan sikana kuvia, ja on aika työlästä käydä niitä läpi. Kyllä niiitä tännekkin joskus ilmestyy!!

I don't know why but I want to switch to english now. Usually when it's morning it's easier for me to speak english..? I have realized that when I skype with my family. I'm not even sorry for my spelling/grammar mistakes. I just feel like writing in english for a while.
Anyways! The tour was organized by Active Planet, a small organization here in NZ. I'm happy that I chose Active Planet, the way things worked was awesome. So thanks to Klara who told me about it! And btw Klara was also in the tour, and we have so many inside jokes now hehe.
Most of the tour people were german, except me, a couple of norwegians and a french & japanese & austrian girl. Still I didn't hear that much german! I mean one time this one girl tried to speak german to me for 5 minutes and then she relized that woops this girl ain't no deutsch. But everybody was talking english to each others, and that made me so happy. Ofc I had to teach how to swear in finnish (dad don't be mad).

I think I will make many differen kind of posts of the tour, not just a big massive one. I will also tell more about the tour and the stuff I did. I mean not every girl has jumped from 4km ;) More about it later!

xoxo Maija

Oke vaihdan nyt suomeksi. Enne tota kiertuetta vietin aika paljon aikaa mun hostperheen kanssa, ja yhtenä päivänä mentiin vuorien toiselle puolelle kierteleen maaseutua ja ostaan sieniä (xD). Ja sit kun ne kerto et James Cameron asuu sielpäi niin en meinannu pysyä housuissani. Ei menty kuitenkaan visitoimaan, mikä oli pettymys...
Ps. Koulu alkaa 30.1

Pari kuvaa sieltä maaseutureissulta:


Ja tyytytytdyy! Tältä näyttää mun hostperhe. Se ei oo iso (omg koitan olla kuulostamatta Stitchiltä) eikä kovinkaan nuori mutta parempaa en ois voinu saada blaa blaa. Valkopaitainen henkilö taustalla ei kuulu pakettiin, ihan vaan hostäiti Vicci ja hostiskä John. Jee :-) Ja meidän koira Poppy oleskeli kuvan aikana pöydän alla.